keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tilaus tehty

No niinpäs meillä sitten kävi, että kävimme paikallisen yrittäjän puheilla kertakäyttöisten astioiden osalta ja totesimme että siellä selvästi on totuttu yritysmyyntiin. Edellisellä kerralla kun kävin pyysin jo silloin kuvastoa ja hintatietoja, mutta heillä ei ollut antaa minulle hintoja lapulla. Nyt kuitenkin kävin uudestaan ja edelleen he antoivat minulle kuvaston ja tällä kertaa he tulostivat hintoja minulle lapulla. MUTTA kun pääsin kotiin että alan tekemään valintoja kertakäyttöisten astioiden osalta niin kas kas kuvasto jonka he olivat antaneet olivat täynnä pelkästään servettejä ja kertakäyttöisiä pöytäliinoja (meillä servetit jo tiedossa mitkä haluamme ja se sovittiinkin jo siellä ja pöytäliinatkin ovat jo OK vaiheessa) ja sitten se viisi sivuinen nivaska hinnoista jonka hän tulosti. :S Huhhuh, siellä oli hintoja kynttilä roihuista, salaatti kippoja ym. Eli siis ei minua koskevien tavaroiden hintoja. Kiva kiva, no J:kin sanoi että ko firmasta ei osteta meidän häihin mitään muuta kuin ruokailuservetit. Ymmärrän että olemme hyvin pieni tulonlähde, mutta pieni palvelu ja myynti asenne ei olisi yhtään pahitteeksi. :( Ihan harmittaa, kun olisin mielelläni paikalliselle yrittäjälle ennemmin nekin rahat maksanut. Mutta nyt sitten onkin tehty tilaus osoitteesta www.kariteam.fi.


 Kertakäyttöiset shamppanja lasit alkumaljoille. Freetimelta


Yllä olevat lautaset on tarkoitettu alkuruoalle ja iltapalalle, ne ovat Ecotime 26cm lautaset. Ne ovat hieman vahvempaa materiaalilta kuin tavalliset pahvilautaset.



Dunin Diamond 266ml lasi, joka tarkoitettu jokaiselle pöytään vesilasiksi ja sitten laskettu myös kaikille kaksi ylimääräistä mukia maidolle tai mehulle... ym.
Syvälautanen edelleen Ecotimeltä, pääruoalle


Sitten Marimekolta jälkiruoalle hieman erinäköiset 18cm lautset


Marimekolta myöskin kahvikupit

Aterimet otetaan siis itseltämme kotoa oikeat. Lisäksi tilasin paperipussukat lapsia varten (kiitos karkin lisäksi), joiden sisään on tarkoitus pistää vahavärejä, paperia, tarroja ym.

Vielä täytyy hakea ne ruokailu servetit, ne ovat Dunin hieman vahvemmat ja viininpunaiset. Ilman mitään kuvioita. :) Kahviservettejä täytyy kaupassa käydessä vilkuilla sillä silmällä. :>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)