tiistai 12. maaliskuuta 2013

Tämän päivän kuulumiset

Tänään on ollut vapaapäivä ja minusta on ollut koko päivän ajan tunne että minne tässä kerkiää. Aamulla kun heräilin kävin suihkussa ja pistin hiuksiin hieman kiharoita, jotta voisin hieman kuvitella millainen kampaus on edukseen hääpukuni kanssa. :) Niin siis tänään oli se päivä, että kävimme vihdoinkin kaasoni kanssa sovittamassa mekkoa. Minulla hieman on pelottanut tämä kokeilemaan lähteminen. Syynä pelkoon luultavasti oli että ajattelin "jos mekko ei olekaan enää mieluinen". ;) Mutta siis turha pelko!!! Rakastan mekkoani edelleenki, odotan että alamme äitini kanssa muokkaamaan mekkoa oikean mittaiseksi ja näen sitten paremmin vielä alaosan istuvuuden. :>> Ja en halua ihan tylsä olla, joten vilautan mekkoani ihan pikkiriikkisen. ;)


Sitten siirrytään toiseen aiheeseen eli niihin hiuksiin, tällä hetkellä sivunuttura vie voittoa. Mutta päätöstä teen vasta myöhemmin. ;)

Ja ne kengät!!! Tänään on sitten hääkengät löytynee, kaason kaapista. ;D Hänen vanhat hääkengät, ne ovat suloiset. Minulla erittäin edulliset ja tuunattavissa olevat. :>> Olenpas tyytyväinen. Niistä postailen myöhemmin. :)

Hmm, olikohan minulla vielä joku aihe ennen arvonnan voittajan julkistamista. ;) On niin paljon tänään tapahtunut ettei meinaa muistaakaan. :) Ei ilmeisesti muuta kuin että arvontaan siis:






Ja näiden hiuskoristeiden voittaja on....



JASSUKKA!!! Onnea voittajalle, laittaisitko minulle osoitetietosi sähköpostiosoitteeseen: marsaliin@gmail.com. :))

1 kommentti:

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)